"Nähdään tammikuussa!"

Tänää oli mopokorttikoe.
En päässy läpi, yks jäi puuttumaan.
Mä tiedän, ettei melkee kukaa saa sitä ekal läpi.
Silti se tuntu iha järjettömän isolt tappiolt.

Jos mä en ymmärrä jotain koulussa, kokeesta menee pari kysymystä väärin, en saa mopokorttii ekal kerralla, se kaikki tuntuu ihan sairaan isolta.
Jokainen pienikin vastoinkäyminen tuntuu jättiläiseltä.

Jotain hyvii uutisiiki on tullu.
Iskän lääkäri sano et aivoista ollaan saatu eteneminen loppumaan.
Ja että se lääkäri oli sanonu iskälle, että "Nähdään tammikuussa!"
Tuntuu tosi hyvält tietää, et lääkärit uskoo Iskän elävän ees tammikuuhun asti.

Oon muuten huomannu, et must on tullu ihan hirveen varovainen.
Ihan kaikessa.
Tänääki, siin mopokorttitestin pihassa, ku Isä muisteli miten se oli ollu mun veljen kanssa siel samas mestas, nii meinasin siin möläyttää et "ootappa vaa ku tuut Iinan kanssa tänne!" onneks sain pidettyy suuni kiinni.
Iskä ei luultavasti tuu näkee sitä.
Mä en voi kysyy iskält mitää ens kesän suunnitelmii, ku se ei voi antaa niihin lupaa, ku se ei välttämättä elä sillon.
Yrittää kotona koko ajan pysyy hirveen varpaisillaan, ettei vaan suututtais ketään.

Mun aivot on ihan solmussa, vieläkin.
Mä en muista mitään, unohtelen tavaroita,
ja ku must tuntuu et äiti ei tajuu mistä se johtuu.
Tuntuu niin pahalta, pahalta, pahalta!