lauantai 18. syyskuuta 2010

"Mun ajatukset pyörii hirveissä asioissa pitkin päivää"

oltiin tänää siis siel leffas.
Hyvinhän se sit meni, käytii kattoo se Prinsessa.
Oli iha hauska.
Aijemmin päiväl oltii muutenki ostoksilla, ja törmättiin sitten vanhoihin tuttuihin jotka on iha uskoon hurahtaineita.
Päättivät sitte rupee saarnaamaan siitä miten jumala välittää ja miten jumala on halunnut että näin käy.
Että isä kuolee.
Mutta jumala voi myös armahtaa, hallelujah jumala on hyvä, jumala parantaa.
Näytti siltä et ne ois saanu orgasmin jumalasta.
Okei, mä en tuomitse ketään uskon vuoksi.
Mutta ei sitä uskoo tarttis tollalailla muille hehkuttaa.
Tai, no, ainakaa mulle.
Rupesivat sitten vielä siinä selittämään että kun heidän tutullaan oli ollut keuhkosyöpä ja hänelle oli ilmestynyt jumala ja sen jälkeen syöpää ei enää ollut!
Hallelujah taas jumala näytti hyvyytensä.
Teki mieli siinä jo karjasta että pitää päänsä kiinni ja antaa ihmisten surra rauhassa.
Just ku ollaan hyväksytty asia nii tulee tollasia idiootteja vastaa.

Iskällä on nyt ääni ihan kähee.
Sil oli ollu joku tähystyskuvaus keuhkoille, ja sellanen sairaan paksu putki oltii työnnetty sen kurkusta alas.
Samallahan se onnistu vahingoittaa sen äänihuulia, mut ei pitäis olla mitää pysyvää.
Säällitävältähän se kuulostaa ku kähisee ja kähisee vaan.

Jotenki hirveetä ajatella, että missä mun ajatukset pyörii pitkin päivää.
Oon jo vähä aikaa täs miettiny et mitä soitan iskän hautajaisissa.
En oo keksiny mitää.
Mikään biisi ei vaa jotenki..
Jotenki sovi.
Sen täytyis olla jotain spesiaalii.
Mut mun on tosi vaikee ite keksii sanotuksii.
Jotenki vaa tuntuu et se biisi pitäis tehä ite.

Iskä adoptoi mut ens viikon aikana.
Joo, toi isä ei oo mun biologinen isä, eikä se oo ikinä mua adoptoinu.
Mut oon aina pitäny sitä mun isänä, koska en mä ees muista aikaa ennen sitä.
Toi adoptio..
Se on mulle tärkee juttu.
Ei varmaa kukaa uskokkaa kuinka tärkee.
En mäkää sitä aluks tajunnu.
Ehkä mä haen sillä sitä, et mä tuntisin itteni kokonaiseks.
Jotenki mulla on ihan sairaan puolikas olo, en mä sitten tiedä mistä se johtuu, mut se on ollu mulla melkeen aina.

2 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Aivan kauheata, olen todella pahoillani. Varmasti raskasta elää siinä tiedossa. En voi edes kuvittella eikä varmaan moni muukaan ihminen miltä susta tuntuu. Yritä jaksaa ! Vietä mahdollisimman paljon aikaa isäsi kanssa ja yritä ajatella kaikkia iloisia asioita mitä olet hänen kanssaann kokenut ja näin. Se varmasti auttaa, joskus vielä pystyt monien vuosien päästä suru kuitenkin alkaa jo helpottaa ja pystyt ajatella isääsi iloisesti. Oma isäni kuoli 1,5 vuotta sitten, puhun kokemuksesta ja Todella todella paljon voimia sinulle koita pärjäillä ! Tämäkin saattoi kuulostaa feikiltä pahoitteluviestiltä mutta täytyy myöntää että kyyneleet tuli silmiin kun tätä luin.
    ♥=Roosa

    VastaaPoista