"Ku avaan silmäni, nii ootko enään täällä?"

Mua väsyttää nykyää tosi paljon.
Koko ajan sellanen voipunu olo,
eikä vaa enää jaksais.
Joskus tuntuu siltä, että mitä mä ees yritän.
Miks mä yritän vaikuttaa siltä, et kaikki on kunnossa, ja et kaikki on normaalisti,
vaikka kaikki kuitenki tietää ettei oo.
Ois vaa nii helppoo jäädä tonne sängyn pohjalle makaamaan eikä nousta sielt enää. Olla ajattelematta mitää. Nukkuu pois tää kaikki paska, nukkuu siihe saakka et tää kaikki on ohi.
Nukkuu koko elämä.
Mä oon enää vaa tyhjä kuori siit mikä ennen olin.
Sama ulkonäkö säilyy, mut mä oon silti ihan eri.
Niinku jo aijemassa tekstissä kirjotin,
mun on enää vaikee olla onnellinen.
Ja ennen mä hymyilin koko ajan.
Mä olin kaveriporukassa aina se idiootti joka heitti tyhmää läppää, jolle kaikki nauro, ei siks et se ois hauskaa, vaan siks et se kuulostaa tyhmält ku mä sen sanon.
Se joka pomppi ympäriinsä koko ajan eikä sietäny alakulosii ihmisii.
Siis, tottakai mulla on aina ollu omat ongelmani.
Mut jotenki oon vaa aina kans osannu sulkee ne hyvin päästä.
Ja oon aina pystyny puhuu niist kavereille, ainaki parille hyvälle kaverille, ja taakka on helpottunu.
Nyt mä en pysty siihen.

Mun päähän särkee.
On särkeny siit illast asti, ku mä sain tietää et isä kuolee.
Se on sellast passiivista.
Se jyskytys on koko ajan tuol takaraivos, mut koska se on siel koko ajan, nii mä pystyn olee ajattelematta sitä.
Välillä se yltyy nii pahaks, et tekis mieli huutaa ja kiljuu, repii hiukset pois päästä ja itkee.
Eikä särkylääkkeet auta.

Ja ku mulla on ihan järkyttävä ahistus siitä, et aina ku suljen silmäni nii ajattelen, et onkohan isä enää täällä ku avaan ne?
Tuleekoha isä tolta kauppareissulta takas?
Tuleeks isä sielt sairaalast himaa, vaikka se oliki vaa tarkastuskäynti?
Must tuntuu, et tää kaikki ois ollu helpompaa, jos tää ois tapahtunu nopeesti.
Ku ruoskan sivallus.
Et yhtäkkii se ois vaan menny pois.
Tai et sairaalast ois tullu soitto.
Hirveelthän toi kuulostaa.
Ei, mä en tarkota sitä et mä haluisin et mun isä kuolee.
Mä nyt tässä yritän ajaa sitä takaa, että ku mun on niin vaikee olla tääl himas, koska mua ahistaa tääl niin paljon, eikä must oo sillon mitää iloo kenellekkää.
Ja tiedän, et siit tulee isälle paha olla.
Et mua ahistaa olla sen lähel.
Sen takii en ookkaa selittäny siit slle.
Onneks on tänää töissä iltavuoro.
Ku tuun kotii nii vanhemmat on luultavasti jo nukkumas.